lauantai 26. lokakuuta 2013

Valtuustoryhmä esittäytyy: Leena Luhtanen




LEENA Luhtanen on demariryhmän kokenein poliitikko. Hän on ollut Espoon kaupunginvaltuustossa vuodesta 1985. Tämän valtuustokauden hän on demarien edustajana HUSin hallituksessa.
- Johtavat tavoitteeni koskevat Espoon itsenäisyyttä, peruspalveluja yleensä, ikäihmisten palveluita, nuorten syrjäytymistä, lapsiperheitä ja kolmannen sektorin tukemista, Leena toteaa.  Vaikean taloustilanteen vuoksi kaikessa on otettava huomioon erilaisten tarpeiden todellinen merkitys ja toimenpiteiden kohdistuminen niitä eniten tarvitseville.

Luhtasella on myös pitkä kokemus valtakunnan politiikasta. Kansanedustajana Leena on ollut  neljä kautta: 1991- 2007. Hän  oli Vanhasen I hallituksessa  oikeusministerinä sekä liikenne- ja  viestintäministerinä ja  Jäätteenmäen hallituksessa  liikenne- ja viestintäministerinä.  Leenalla on ollut myös erittäin merkittäviä kansainvälisiä luottamustehtäviä sekä kolmannen sektorin ja yritystoiminnan puheenjohtajatehtäviä.

Koulutukseltaan Luhtanen on valtiotieteiden maisteri. Ennen kansanedustajauraansa Luhtanen oli opetusministeriön korkeakoulu- ja tiedeosaston tiedesihteeri ja opetusneuvos vuodesta 1972.  Helsingin yliopisto on myöntänyt hänelle kunniatohtorin arvon "ansioista korkeakoululaitoksen, erityisesti terveystieteiden asiantuntijana".

perjantai 4. lokakuuta 2013

Valtuustoryhmä esittäytyy: Liisa Kivekäs

LIISA Kivekäs on demariryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän on valtuutettu, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen, tila-ja asuntojaoston varajäsen sekä vuoden- 2019 alusta kaupunginhallituksen varajäsen.

Liisa asuu Pohjois- Espoossa, Niipperissä lähellä luntoa.
- Intohimoni on luonnossa liikkuminen sekä kaikenlainen kuntourheilu, hän kertoo.
- Kuntalaisilla on oikeus saada palveluita asuinalueesta ja varallisuudesta riippumatta.

Varsinaisen työuransa Kiveläs  on tehnyt erilaisissa julkisen terveydenhuollon tehtävissä.
- Aktiivisesti työelämässä ollessani olin vahvasti mukana myös ay-toiminnassa, Liisa muistuttaa.