sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ali: Vihapuheesta

DEMARIRYHMÄN jäsen Ali Abdirahman piti vakuuttavan puheen " GURMAD – PELASTETAAN NUORET"- hankkeen tilaisuudessa 23.5. Hankkeen tarkoitus on pysäyttää maahanmuuttajanuorten radikalisoituminen.

Teemana vihapuhe

Vihapuhetta on nykyisin paljon. Nyt kaikkialla maailmassa on paljon ihmisiä liikkeellä. Joudumme vastaamaan yhteiskunnan moniin haasteisiin.

Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa (R 97 20) vihapuhe on määritelty seuraavasti:
"Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen."
Suvaitsemattomuus on lisääntynyt yhteiskunnassa viimeisien vuosien aikana.Vihapuhetta tulee sosiaalisessa mediassa ja myös jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Vihapuhe loukkaa ihmisarvoa ja positiivista kansakäymistä. Pakolla on vaikea lopettaa vihapuhe, mutta pikkuhiljaa voi rakentaa esimerkillä, osoittamalla suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä kulttuurista ja tavoista, jossa vihapuheella ei ole niin suurta osaa. On kuitenkin ymmärrettävä, että joskus vihapuheen takana on pelko, tietämättömyys ja eri kulttuurien eri tavat. Tapoja suitsia vihapuhetta on laki, käytösmallit ja positiivinen kanssakäyminen eri ihmisryhmien kanssa.

Vihapuheeseen tuli olla keinot puuttua niin poliisilla, koulussa opettajalla ja yksi tehokas keino luoda ratkaisumalleja on kulttuuri. Esitetään näytelmän, sketsien, piirrosten ja kertomusten avulla käytösmalleja, joilla voidaan purkaa ihmisten pelkoja ja pahaa oloa, josta vihapuhe useasti kumpuaa. On myös pyrittävä rakentamaan monikulttuurinen yhteiskunta, jossa opitaan tuntemaan toisten tavat ja sillä tavalla ymmärrys lisääntyy ja pelko ja vihapuhe vähenevät. Valitettavasti on olemassa henkilöitä, jotka ovat valmiita menemään sopivuuden rajan ylitse ja lietsovat tietoisesti vihaa toisten ihmisten parissa. Viranomaisilla tulee olla riittävät keinot ja resurssit toimia tällaisessa tilanteessa.

Meistä täällä tänään olevista tuli jokainen haluta kehittää itsessä ominaisuuksia, joilla voimme vähentää jännitteitä ja vihapuhetta. Yhteiskunnan tulisi olla turvallinen jokaiselle. Me haluamme karttaa vihapuhetta tuomalla tilalle suvaitsevan tavan hoitaa asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti