sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Kevätalven poliittisia uutisia - pakina

Länsimetro

ENSIN varoitus. Demarit ovat halunneet metron. Mutta emme tilanneet millaisia järjestelyjä vain. Emme siis ilku. Pikemminkin tihrustamme kyyneliä.

Länsimetro alkoi kulkea aivan vuoden 2017 lopulla.  Pitkien odotusten ja viivästysten jälkeen.
Mutta ongelmia on riittänyt.

Kuljettajille ei ollutkaan vessoja. Peilit olivat vääränlaisia. Metro myöhästyi. Vaunuihin ei mahtunut. Vuorovälit Matinkylään olivat liian harvoja. Kuljettajia erosi. Matka-ajat pitenivät jopa kohtuuttomasti. Lopulta osa palasi käyttämään  omaa autoa.

Vei varsin kauan ennenkuin  Länsimetron ja Espoon liityntäliikenteen ongelmat alkoivat  hahmottua myös HSL:n johdolle.

Espoolaiset demarit nostivat ongelmia ensimmäisten joukossa esiin. Konsernijaosto  lähetti HSL:lle kattavan listan korjausta vaativista kohdista. Mutta HSL:n muut kunnat eivät halua ymmärtää tilannetta.  Saa edustajamme Antti Aarnio kerrankin kunnon haasteen.

MUTTA eivät uutiset tähän loppuneet...







































Espoon teatteri
Kysymys Espoon teatterin tiloista on edelleen auki. Virkamiehet ovat halunneet haudata teatterin kulttuuritalon alakerroksiin. Toisille tämä on kauhistus. Markku Sistonen tuki ajatusta, että teatteri sijoitettaisiinkin Tapiolan uimahalliin. Aika huikea ajatus. Toivottovasti teatteri ei huku sinne.

Homekoulut ja koulutilaselvitys
Demarit ovat tehneet  hartiavoimin töitä Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa viime vuodesta asti, jotta saisimme koulut ja lukiot sekä päiväkodit kuntoon.  Virkamiesten ehdottivat lähinnä pienten koulujen lakkauttamista, oppilaiden kierrättämistä paketteina paikasta toiseen. Pyydettyjä tietoja ja vertailuja ei saatu, ja Tietotien megakoulua ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.

Pitkien ja joka kiukkuisten vääntöjen ja mm. Mika-Eril Wallsin sitkeyden ansioista koulutilaselvitys on nyt siinä jamassa, että koulut tulisivat kuntoon. Mutta mutta se maksaa, ja investointikatto pitäisi avata. Koko ovalan porukkaa jännittää, kuinka Kokoomus nyt toimii. Siirretäänkö koko asia syksyyn ja uuden lautakuntapomon ohjattavaksi.

HSL:n vyöhykeuudistus
HSL ei juuri silityksiä saa. Ensin metrohölmöilyjen vuoksi. Ja niihin liittyvien bussilinjamuutosten vuoksi. Mutta edessä on ainakin vielä yksi iso vääntö. Espoolaisille on tosi vaikea selittää, että jatkossa Espoon sisälläkin bussilippu maksaa erimäärän euroja. Ratkaisu on lykätty syksyyn.

Sote-uudistus
Sotesoppa kiehuu. Ihmiset pisteytetään  hyödyllisiksi  ja hyödytttömiksi.  Espoolle tästä maakuntaretkestä tulee kallis lasku. Niinpä  demarien sote- ja maakuntauudistuksen kanta  on selvä: Koko uudistus on hylättävä!


 Keskustan ja kokoomuksen puoluekokousten aikataulu ei voi määrätä missä aikataulussa kaikkien suomalaisten terveydenhoidosta ja sosiaalipalveluista päättävän suuruudistuksen kokonaisuus saadaan eduskunnassa käsiteltyä, kuten Maria asian ilmaisee.

Tapiolan Uimahalli
Ja Tapiolan uimahalli senkun seisoo tyhjänä. Sitä mukaa kun tutkitaan, löytyy yhä uusia mokia. Ja sopimukset on kai kirjoitettu sellaisiksi, että Espoo maksaa.

Onneksi tulee vappu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti