sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Muistio valtuustonkokouksesta 19.3.

MAALIKUUN valtuuston listalla oli 11 asiaa. Näistä ehdottomasti tärkein oli Länsimetron jatkeen tarkennetun hankesuunnitelman hyväksyminen ja siihen liittyen lainatakuun nostaminen.

Valtuusto oli hyväksynyt kesäkuussa 2012  Länsimetron jatkeen Matinkylä-Kivenlahti hankesuunnitelman. Rakentamisesta tehtiin päätös helmikuussa 2014. Nyt kuultiin ikäviä uutisia: Tarkennetun hankesuunnitelman mukaan Länsimetron jatkeen luovutus operaattorille tapahtuu vasta vuoden 2023 aikana. Ja lisäksi kustannusarvio oli kasvanyt  321 miljoonasta  592 miljoonaan Euroon. Yhteensä  Länsimetron jatkeen tarkennettu kustannusarvio on 1 159 milj. euroa

Kaupunginhallitus ehdotti, että valtuusto hyväksyy Länsimetron jatkeen muutetun hankesuunnitelman ja edellytti, että Länsimetron jatke tulee toteuttaa niin, että Kivenlahden pääteasema mahdollistaa teknisesti jokaisen junavuoron ajamisen Kivenlahteen/Kivenlahdesta.

Pitkien keskustelujen jälkeen hankesuunnistelma hyväksyttiin ja samoin kaupungin omavelkaisen takauksen korottaminen. Taattavien lainojen määrä oli enintään 1 032 miljoonaa euroa siten, että summa voi koostua useammasta lainasta tai rahoitusjärjestelystä. Laina-aika oli enintään 35 vuotta lainan ensimmäisen erän nostosta.

Muita kokousasioita olivat Espoon vesihuollon kehittämissuunnitelman 2017-2026 hyväksyminen.
Suunnitelmien tavoitteena on tukea kuntien ja seudun yhdyskuntarakenteen ja vesihuollon kehittymistä seuraavan vuosikymmenen aikana. Kaupunginhallituksessa demareille tärkeä Mustapuron alue oli nostettu kärkilistalle. Demarien Hannele Kerola käytti asiasta puheenvuoron.
Kaupunginhallituksen kanta voitti äänestyksen. Demarien äänet hajosivat.

Kokous merkitsi tiedoksi demarien Aulikki Pentikäisen saaman valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen. Aloitteessa Pentikäinen esitti kielikahvilatoiminnan laajentamista  osaksi palvelukeskuksien toimintaa tai ikäihmisille suunnattua päiväkeskustoimintaa.

Kokouspöytäkirja on luettavissa  tästä linkistä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti