maanantai 25. maaliskuuta 2019

Valtustonkokous 25.2.2019

Espoon maine kestävän kehityksen
esimerkillisenä kaupunkina senkun
kasvaa. Helmikuun kokouksessa
nähtiin upea pysti
HELMIKUUN valtuustonkokous  alkoi ajallaan ja vauhdilla. Kuusi ensimmäistä asiakohtaa käytiin läpi 6:ssa minuutissa. Demareista Hellström pääsi pöytäkirjantarkastajaksi.  Käräjäoikeuteen nimettiin uusia lautamiehiä ja liikuntalautakuntaan uusi jäsen.

Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien puheenjohtajat esittelivät seuranta II- raportit.
Demarien Habiba Ali  kertoi, mitä o sallistuvalle  Espoolle kuuluu. Hyvää kuului.

Valtuusto sai ennakkotietoja  vuoden 2018 tilinpäätöksestä. Huolta herätti monessa puhujassa  verotulojen laskeminen. Menot kasvavat nopeammin kuin tulot

Listalla ollut asiakohta "Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kameleonten Ab:lle Leppävaaran urheilupuistoon rakennettavaa yleisurheilupainoitteista monitoimihallia varten otettavalle lainalle"palautettii yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi.

Kouluja rakennetaan nyt elinkaarihankkeena.  Tuomarilan, Laajalahden, Kirstin ja Viherlaakson koulujen  sekä Viherlaakson lukion tavoitekustannuksiin tehtiin muutoksia.

Kaksi asemakaavanmuutosta: Gräsantulli ja  Vanbronniitty hyväkysttiin yksimielisesti

Yksimielisesti hyväksyttiin myös vastaukset valtuustokysymyksiin Kuntaliiton jäsenyyden hyödyistä ja haitoista sekäFinnoon satama-altaan ruoppauksista ja täytöistä.

Habiba Ali puhevuorossa. Kuvausvuorossa Juri Aaltonen.
Ennen kahvitaukoa pöydättiin vastaus demarien Olli Lehtosen valtuusto-kysymykseen  kansallisen muistiohjelman 2012 - 2020 Kohti muistiystävällistä Suomea toteuttamisesta Espoossa, koska Olli ei ollut salissa.

KAHVITAUON jälkeen listalla oli neljä valtuustoaloitetta, Niistä ensimmäinen oli vasemmiston aloite kasvisruokaan siirtymisestä luottamushenkilöiden kokoustarjoilussa. Keskustelusta tuli  ennen kuulematon. Ehdotuksen kannattajat taisivat pudota todella syvälle tunnetiloihin. Eikä vastapuolikaan säästellyt sanoja. Lopulta valtuuston enemmistö esti palautuksen eikä hyväksynyt myöskään  lievempää vaihtoehtoa, jossa lihansyöjien olisi erikseen pitänyt pyytää lihaa.

Vastaukset valtuustoaloitteisiin   joukkoistamisen mallin käyttöönotosta Espoossa, vammaisten työllistymisen parantamisesta  sekä edistämisesta ja espoolaisen köyhyyden poistamisesta vuoteen 2030 mennessä merkittiin tiedoksi.  25.2. käsittelyssämme oli vammaisten työllistymiseen liittyvä aloite.

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Johana Värmälän toivomusaloitteen:

" Valtuusto toivoo, että Espoon kaupunki selvittäisi, millaiset edellytykset on kaupungin työtoiminnassa työskentelevien vammaisten siirtymiseen kyseisessä työssä työehtosopimuksen mukaiseen palkattuun työhön, jolloin vammaiset olisivat työsuhteessa Espoon kaupunkiin."


Tyttöjen  sukuelinten silpomisen ehkäisemisesta tehty aloite pöydättiin.

Kokous päättyy 10 minuuttia vaille 23.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti