lauantai 23. marraskuuta 2019

Pääkirjoitus


Syksyssä ollaan jo pitkälla. Valdemarin 4 numero kuvaa  Espoon  demarien valtuustoryhmän tapahtumia elokuusta marraskuun puoleen väliin. Napakasti. 

VALTUUSTON syyskausi on alkanut pitkälti totuttuun tapaan. HSL kiukuttelee espoolaisten vaatimuksille.  Persut laskevat suustaan mamu-sammakoita.  Virkakoneisto kävelee paikoin päättäjien yli että rapa roiskuu: Espoon teatteri. Tapiolan uimahalli on jo farssi.Tosi kiusallinen oli myös alkusyksyn ainakin huhuina levinnyt päätös leikata eri toimialojen menoja mm. sosterin ylitysten vuoksi.  Mutta moni asia hyvinkin. Metro kulkee.  Työttömyys on vähentynyt.  Espoo on turvallinen ja  saa palkintoja  kestävän kehityksen ohjelmistaan. Kouljen kunnostusohjelma on massiivinen. Koulukyydit toimivat.

Syksyn keskeisin työasia on seuraavan vuoden budjetin valmistelu. Toisin kuin joskus ennen ja toisin kuin monessa muussa suuressa kaupungissa yhä  porvarienemmistö päätätytti veroprosentin jo lokakuussa irrallaan menojen hyväksymisestä. Veroprosentti jäi liian alhaiseksi- erityisesti kun selvisi, että Espoolle tuloutetuissa vetotuloissa on jopa 70 miljoonan sotku.

Työ jatkuu !

Martti Hellström
Demarien  valtuustoryhmän tiedottaja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti