maanantai 23. joulukuuta 2019

Pääkirjoitus


T ämä valtuustovuosi alkaa olla tässä. 
Aikamoinen vuosi noin valtakunnankin tasolla
Keväällä oli kahdet vaalit; eduskunta- ja EU-vaalit. Molemmissa demarit menestyivät hyvin. Suomessa on nyt demaripääministeri. Lyhyessä ajassa jo toinen:-)  Saimme espolaisista  osastoista eduskuntaan kaksi demaria: Maria Guzenina ja Timo Haraka.

Demarien äänimäärä kasvoi edellisissä 5000:lla.  EU-vaaleissa äänisaaliimme nousi kahdella prosenttiyksiköllä. Ei huono. Lupaa hyvää jatkossa.

SYKSYN isoja teemoja Espoossa on ollut  ns. pormestarimalli. Valtuustoryhmämme on valinnut kantansa: kaupunginjohtaja ja toimialajohtajat jatkavat, jos meistä on kiinni.  Jatkossa selviää, muuttuuko kaupunginjohtajan pesti määräaikaiseksi.

Huolipuhetta on vuoteen mahtunut

Vanhustenhoidossa on aukkoja. Niin koulu- kuin muissakin kiinteistöissä on terveyshuolia. Tuoreimpia ovat Pohjois-Tapiolan ja Viherlaaskon terveysaseman tilanteet. Kuten Espoon demarien puheenjohtaja Jukka Vilske on todennut: taustalla on peruskorjausmäärärahojen riittämättömyys. Kymmeniin vuosiin Espoo ei ole varannut rakennuskannan peruskorjauksiin talousarvioissaan riittävästi rahaa. Velkaa maksetaan nyt  koulukorjauksina, uusrakennuksina ja kalliina vuokrakohteina. HSL jatkaa umpikuurona espoolaisille tärkeiden suorien yhteyksien lakkauttamista ja pitää kiinni epäreilusta vyöhykejaosta.

Eikä pienin huoli koske tapaa, jolla Espoossa tehdään isoja päätöksiä.  Avoimuutta tarvittaisiin lisää ja paljon. On sitten kysymys Espoon teatterista, Tapiolan uimahallista, Lasten Maailman-hankkeesta  tai vaikkapa valtuustotalon kohtalosta.

Mutta on paljon hyvääkin. Metro kulkee.  Työttömyys on vähentynyt.  Espoo on turvallinen ja  saa palkintoja  kestävän kehityksen ohjelmistaan. Koulujen kunnostusohjelma on massiivinen.

TÄMÄ Valdemarin tämän vuoden viides  numero kuvaa Espoon  demarien valtuustoryhmän tapahtumia  marraskuusta jouluun saakka. Muutamassa viikossa on tapahtunut tosi paljon. 

Työ jatkuu! Mutta vasta joulun jälkeen.

Martti Hellström
Demarien  valtuustoryhmän tiedottaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti