lauantai 9. helmikuuta 2019

Valdemari 2019: 1


Helmikuun pääkirjoitus

Kevätkausi on taas kuntapolitiikassa alkanut. Hyvä niin. Muutama viikko eduskuntavaaleihin, ja demarit ovat edelleen gallupien kärjessä. Demareita todella tarvitaan, siksi julmaksi on kokoomusjohtoinen hoivapalveluiden ulkoistamiskiima osoittautunut.

JA valitettavasti samaa tautia on myös Espoossa. Yksityisellä puolelle kootaan voittoja rikkomalla räikeästi tehtyjä sopimuksia. Demarit tulevatkin nostamaan asiat esille seuraavassa valtuuston kokouksessa. 

TÄMÄ vuoden ensimmäinen nettilehtemme muistuttaa myös, että omassa valtuustoryhmästämme on jo viisi hienoa eduskuntavaaliehdokasta, ja lisäksi valittavana on pari muutakin espoolaisten osastojen ehdokasta. Espoon demarien valtuustoryhmästä on ehdolla  joka toinen:  Maria Guzenina, Markku Sistonen,  Johanna Värmälä  ja Abdirahman Ali  ja Ali Habiba.

Tervetuloa mukaan Espoon demarien ehdokkaiden vaalitilaisuuksiin:
* 14.2. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Sistosen vaalikampanjan avaus Pikkulaivalla klo 17- 19
* 21.2. Markku Sistonen tavattavissa Metro Areenalla klo 18
* 23.2. Markku Sistonen tavattavissa Forum Espoonlahdessa
* 2.3. Markku Sistonen tavattavissa Pikkulaivassa klo 11-13
* 5.3. Markku Sistonen  Espoonlahden urheilupuiston pulkkamäessä klo 16-18
* 8.3.  Markku Sistonen tavattavissa Pikkulaivassa naisten päivänä klo 17-19
* 9.3.  Yhteinen eduskuntavaalitapahtuma Entresse
* 9.3.  Markku Sistonen Opettajien vaalitapahtumassa Paasitornissa.
* 22.3  Markku Sistonen Sellosalin konsertissa
* 23.3. Yhteinen eduskuntavaalitapahtuma Pikkulaivassa
* 30.3. Yhtenen eduskuntavaalitapahtuma Iso-Omena
* 13.4. Markku Sistonen Sellossa klo 10-12.
* 13.4. Markku Sistonen Pikkulaivassa klo 12-14

 Martti Hellström
Demarien  valtuustoryhmän tiedottaja.

Muistio tammikuun valtuuston kokouksesta

VUODEN ensimmäinen valtuustokokous alkoi   muutaman minutin myöhässä. Demaripulpetit olivat alusta alkaen täynnä - yhtä lukuunottamatta. Mutta sekin saatiin täyteen.

KOKOUSLISTALLA oli luottamushenkilöiden eroanomuksiam  kaavoja ja valtuustokysymyksiä.

Kaavoista eniten kehuja sai Kirkkojärvenpuiston kaava. Espoo taitaa saada taas Kirkkojärven.

Valtuustokysymys  koulu- ja päiväkotialueiden liikenneturvallisuudesta herätti  ison halun tehdä toivomuksia. Kaikki menivät läpi.

Vastaus kysymykseen Espoon kaupungin vammaispalveluiden resurssoinnista sekä erityisesti
työntekijätilanteesta  palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

DEMARIEN Johanna Värmälän valtuustokysymys  ympäristöterveyden huomioimisesta päätöksenteossa sai paljon kehuja, ja toivomuksia.

Samoin Värmälän toinen kysymys koulunkäyntiavustajien aseman parantamisesta. Asian esiinnostamista kiitettiin. Demareista pöntössä kävivät myös Markku Sistonen ja Martti Hellström. Värmälä esitti toivomuksen, että ammatin nimikkeeksi otettaisiin ohjaaja.  Se hväksyttiin yksimielisesti.

ABRIRAHMAN ALIN   Valtuustokysymys siitä, miten Espoo helpottaa asiointia terveydenhuollossa erityisesti ajanvarauksessa herätti hyvää keskustelua.

Jo aikaisemmin Ali oli käynyt puhumassa pöntössä anonyymin rekrytoinnin puolesta.  Samaa tärkeää aihetta koskenutta valtuustoaloitetta puitiin tässäkin kokouksessa.

KOKOUS päättyi ennätysaikaisin klo 19.30.

Valtuustokysymys kotimaisista lähi-ja luomuruokaelintarvikkeista ja raaka- aineista

Valtuustokysymys kotimaisen lähi-ja luomuruokaelintarvikkeiden ja raaka- aineiden käytöstä Espoon kaupungin ruokapalvelussa


Julkisuudessa on käyty kriittistä keskustelua uutisesta, että Espoon kupunki ja sen omistama Espoon Catering oy on siirtynyt käyttämään ulkomaisia lihatuotteita kotimaisten sijaan. Espoon kaupungin lihojen ja lihatuotteiden kotimaisuusaste on laskenut kun kotimaiset jauhelihapihvit vaihdettiin tuontilihapulliin ja kotimainen broilerinpaisti Saksalaiseen. Pääkaupunkiseudun ateriapalveluiden lihatuotteiden kotimaisuusaste on Helsingillä 80 prosenttia, Vantaalla 71.8 prosenttia ja Espoossa vain 63 prosenttia.

On aiheellista kysyä, miten kyseinen kehitys sopii Espoon kaupungin imagoon kun Espoon tarinassa todetaan, että Espoo on kestävän kehityksen edelläkävijä kaupunki? Espoon pitäisi olla myös edelläkävijä kaupunki kotimaisen lähi- ja luomuelintarvikkeiden, sekä ruuan raaka-aineiden käytössä. Espoon valinta Euroopan kestävimmän kehityksen kaupungiksi edellyttää kestävää kehitystä joka sektorilla. Lisäksi Espoon kaupunki on sitoutunut ilmastomuutoksen torjuntaan niin, että Espoo on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Tätä taustaa vasten herää kysymys,  miksi Espoon kaupungin ruokapalvelussa kotimaisten lihan- ja lihajalosteiden sekä raaka-aineiden kotimaisuus aste on vain 63 prosenttia? Kuitenkin kotimaisten elintarvikkeiden tarjonta on erittäin kattava ja monipuolinen. Meillä on myös paljon luonnosta saatavia puhtaita ja ravintorikkaita raaka-aineita. Kotimaassa kasvatetut elintarvikkeet ovat korkeluokkaisia ja puhtaasti tuotettuja. Kotimaisia broileri- ja muita lihatuotteita on hyvin saatavissa ja ne on tuotettu lähellä kuluttajia. Kotimaassa on myös kattava tarjonta luomuelintarvikkeista sekä luomulihasta.

Lisäämällä kotimaassa tuotettujen lähi- ja luomuelintarvikkeiden sekä ruoka raaka- aineiden käytöä voimme tuntuvasti pienentää hiilijalanjälkeämme.

Me allekirjoittaneet kysymme
1) Miten Espoo lisää merkittävästi ruokapalvelussa kotimaisten lähi- ja luomuelintarvikkeiden sekä ruoka raaka-aineiden käyttöä?
2) Lisäksi haluamme selvityksen kotimaisen lähi- ja luomuelintarvikkeiden sekä ruuanvalmistuksessa käytettävien kotimaisten raaka-aineiden kustannusvaikutuksista kaupungin taloudelle?
3) Miten nykyiset kotimaisen lähi-ja luomuelintarvikkeiden sekä kotimaisten ruuan raaka-aineiden valinta kriteerit vastaavat kestävän kehityksen haasteisiin Espoon kaupungin ruokapalvelussa?

Espoo 21.01.2019

Liisa Kivekäs (sd) Markku Sistonen (sd)

Eduskuntavaaliehdokas Abdirahman Ali








Abdirahman Ali

Ali on ollut pitkään  huolissaan maahanmuuttajien työllisyydestä. Se  on edelleen huonompi kuin kantaväestön. Asia on tärkeä myös  Espoossa , koska maahanmuuttajien määrä on meillä edelleen kasvussa. Ali toivokin,  että tähän asiaan kiinnitetään edelleen huomiota. Espoon kaupungilla on tavoitteena, että maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden määrä vastaa heidän väestöosuuttaan. Tavoite ei ole kuitenkaan toteutunut. Espoon tulisikin  työllistää enemmän maahanmuuttajia muuallekin kuin sairaalaan ja vanhuspalveluihin.

Helsingissä otetaan käyttöön nimetön työnhaku.  Ehkä Espoonkin pitäisi kokeilla sitä, Ali pohti jo joulukuussa.  Näin ”kummallisia” nimiä kantavat henkilöt pääsisivät paremmin edes työhaastatteluun.

Eduskuntavaaliehdokas: Johanna Värmälä











Johanna Värmälä


Espoon valtuusto näytti vihreää valoa koulunkäynninavustajien
nimikeasiassa

Monessa kunnassa on käytössä koulunkäynninohjaaja-nimike. Espoo ei kuulu näihin kuntiin. Espoossa kyseisistä työntekijöistä käytetään nimikettä koulunkäynninavustaja.

Nimikeasia on todella tärkeä työntekijöille, joten sen huomioimisessa kaupungilla olisi mahdollisuus
osoittaa, kuinka se arvostaa työntekijöitänsä. Espoo voisi
vastuullisena työnantajana aloittaa toimenpiteet nimikkeen muuttamiseksi. Ainakin kaupunginvaltuusto suhtautuu myötämielisesti nimikemuutokseen.

Ammattinimikkeen muuttamisessa on kyse ennen kaikkea arvostamisen osoittamisesta. Sillä ei ole edes taloudellisia vaikutuksia, koska koulunkäynninavustaja ja -ohjaaja saavat työehtosopimuksen perusteella
samaa palkkaa. Avustajanimike ei kuitenkaan vastaa niitä tehtäviä, joita koulunkäynninohjaajat eli Espoossa avustajanimikkeellä työskentelevät, tekevät.

Saamieni tietojen mukaan koulunkäynninohjaajat osallistuvat oppilaan opetusta koskevaan suunnitteluun ja toimivat moniammatillisessa työryhmässä. He myös huolehtivat oppilaan apuvälineistä ja ohjaavat ja avustavat oppilasta koulupäivän aikana. He siis tukevat oppilaiden
oppimista ja toimintakykyä.

On myös huomioitava, että koulunkäynninohjaajat koulutetaan ammattitutkintoon, josta saa ohjaajanimikkeen. Kyseisessä asiassa on siis kyse ammattinimikkeestä, joka on myös mm. sairaanhoitajilla jalähihoitajilla.

Käsittelimme nimikeasiaa vuoden 2019 ensimmäisessä Espoon valtuuston kokouksessa. Oli ilo kuulla, kuinka eri puolueiden edustajat tukivat meidän demareiden näkemystä nimikkeen muuttamisesta. Lisäksi hyväksyimme yksimielisesti toivomukseni, jonka perusteella Espoon
valtuusto toivoo, että Espoossa selvitetään mahdollisuudet muuttaa koulunkäyntiavustajien nimike koulunkäyntiohjaajien nimikkeeksi. Nyt asian eteenpäin vieminen on virkamiesten ja kaupunginhallituksen vastuulla. Toki myös työntekijöiden kannattaa aktiivisesti seurata,
että koulunkäynninavustajan nimike saadaan vastaamaan ammattitutkintoa.

Johanna Värmälä (sd.)
kaupunginvaltuutettu,
sosiaali- ja terveyslautakunnan 2.vpj.

Eduskuntavaaliehdokas Maria Guzenina











Maria Guzenina

Tapaus Esperi Caren pitää näkyä eduskuntavaaleissa

Jos pääministeripuolue kokoomus olisi vuonna 2012 suostunut kirjaamaan SDP:n ehdottaman vanhusten hoiva-asumisen minimihoitajamäärän lakiin, olisivatko vanhustemme asiat nyt paremmin?

Ottaa sydänjuuria myöten lukea vanhusten ympäri-vuorokautisen hoivan piirissä tapahtuneista laiminlyönneistä hoivayhtiö Esperi Caressa. Tuntuu kuin palaisi 2010-luvun alkuun jolloin vastaavat uutiset olivat miltei viikoittaisia. Suomessa valmistauduttiin tuolloin vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Takana oli keskustajohtoisen porvarihallituksen vaalikausi ja se oli jättänyt murheellisen jälkensä suomalaiseen vanhusten hoitoon ja hoivaan. Ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa ei ollut riittävästi henkilökuntaa, vanhusten vaippoja ei vaihdettu tarpeeksi usein, aliravitsemus oli isona huolena, ulkoilemaan ei päässyt ja levottoman vanhuksen sänkyyn sitominen oli yleinen maan tapa. Oli selvää, että poliittisten päättäjien piti korjata tilanne.

Hoitajat olivat raportoineet työssään kohtaamista epäkohdista silläkin uhalla, että heitä uhkailtiin sen johdosta jopa työpaikansa menettämisellä. SuPerin eli Suomen lähi- ja perushoitajaliiton näkemyksen mukaan tarvittiin henkilöstömitoituksen kirjaaminen lakiin silloisten suositusten sijaan. Suositukset eivät toimineet. Niiden rikkomisesta ei seurannut mitään vakavaa. Lain rikkomisesta puolestaan seuraisi sanktioita.

Kun vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen sain hoitaakseni peruspalveluministerin työn, pidin itsestään selvänä, että riittävä määrä hoitajia oli edellytys hyvälle ja inhimilliselle hoidolle ja hoivalle, ja että asia piti saada kuntoon. Vaadin mitoitusminimiksi 0,7 hoitajaa hoidettavaa kohden. Se on taso, jonka myös SuPer katsoi riittäväksi. SDP:n hallituskumppani ja pääministeripuolue kokoomus ei tähän suostunut. Olisi ihanaa saada sanoa nyt vuoden 2019 alussa, että olin silloin väärässä. En valitettavasti ollut.

Toinen huoleni vanhustenpalveluissa liittyi silloin muodikkaaseen vanhusten palveluiden yksityistämisintoon. Silloin moni oikeistopuolueissa uskoi ja vannoi yksityisten hoivapalveluiden nimiin. Niistä maalattiin kaunista kuvaa kodinomaisina ja virikkeellisinä vanhusten viimeisten vuosien onneloina. Jotkut niistä olivatkin, mutta niihin aikoihin alkoi myös trendi, että suuret hoivayritykset ostivat pienet tarkoituksenaan vallata markkinat ja tehdä omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa. Nykyään vanhusten hoiva-asuminen onkin lähinnä kolmen suuren käsissä eli Esperi Caren, Mehiläisen ja Attendon.

Aikoinaan sitovaa henkilöstömitoitusta vastustettiin erityisesti juuri suurten yksityisten palveluntuottajien ja heidän etuaan ajavien taholta poikkeuksellisen voimakkaasti. Argumentteina käytettiin muun muassa täysin perusteetonta pelkoa siitä, että mikäli ympärivuorokautisessa hoivassa olisi riittävästi henkilökuntaa, kotihoidossa olevat vanhukset jäisivät vaille hoitoa. Väitettiin jopa demareiden päämääräksi saada mahdollisimman moni hyväkuntoinen vanhus kunnalliseen laitoshoitoon pois omasta kodistaan, koska sillä saataisiin kuntiin lisää työntekijöitä. Todellisuudessa hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti vanhustenpalveluissa painotettiin nimenomaan kotihoidon ensisijaisuutta. Sen jopa ajateltiin tuovan säästöjä, kun kalliista ympärivuorokautista hoivaa voitaisiin vähentää.

Ihan älykkään oloisetkin ihmiset alkoivat hokea yksityisten palveluntuottajien mantraa siitä, että henkilöstömitoitus ei ratkaise hoivan laatua, kunhan hoivalaitosten johtaminen on kunnossa. Silloisen julkisuudessa ja hallituksen sisällä käydyn kiistelyn lopputulema ei ole suomalaisen politiikan parhaita hetkiä.

Pääministeripuolueena kokoomus teki selväksi, että henkilöstömitoituksia ei lakiin kirjata. Kompromissina saatiin kuitenkin kirjaus, jonka mukaan kirjaukseen voitaisiin palata, mikäli yhdessäkään hoivayksikössä alitettaisi 0,5:n mitoitus. Hetkeksi tilanne vanhustenpalveluissa koheni tuon kirjauksen seurauksena. Sitovien henkilöstömitoitusten uhka oli kuin vaaniva leijona, joka uhkasi yksityisten palveluntuottajien voitontavoittelua. Mutta kauaa ei tuo uhka purrut. Viimeistään Stubbin hallitus lakaisi kirjauksen maton alle niin syvälle, että sitä seurannut Sipilän hallitus kirjasi hallitusohjelmaansa peräti 70 miljoonan euron säästöt vanhusten palveluista ja suunnitteli saavuttavansa ne alentamalla henkilöstömitoitusta vanhasta 0,5 suosituksesta 0,4:ään.

Esperi Caren tapaus osoittaa, että markkinavoimille pitää osoittaa selkeät rajat. Ahneus on valitettavasti moraalia vahvempi voima. Näyttää siltä, että vanhuspalveluiden korjaamisen osalta on edessä taas uusi taistelu. Tapaus Esperi Caren pitää näkyä eduskuntavaaleissa ja puolueiden pitää kertoa äänestäjille todelliset kantansa vanhusten palveluiden korjaamiseen. Minkälainen maa Suomi on, jos se alistuu voitontavoittelun kylmälle kädelle ja jättää vanhuksensa kerta toisensa jälkeen heitteille? Oikeistopuolueiden hellimä ajatus yritysten omavalvonnan ja suositusten riittävyydestä on osoittautunut vääräksi. Tämän ovat nyt aivan liian monet vanhukset joutuneet viimeisinä elinvuosinaan tuntemaan nahoissaan.

Maria Guzenina
Kansanedustaja
Espoon kaupunginhallituksen jäsen ja sen konsernijaoston puheenjohtaja

Mediatiedote: Vanhustenpalvelujen taso on taattava

Espoon demarien valtuustoryhmän mitta on täysi:

Vanhustenpalvelujen taso on taattava

Espoon demarit ovat jo vuosikausia olleet huolissaan vanhuspalveluiden tilasta Espoossa. Vuosi sitten teimme valtuustokysymyksen vanhuspalveluiden toteutumisesta. Kysyimme, toteutuvatko vanhuspalvelulain edellyttämät oikeudet ylipäätään kaupungissamme. Saavatko iäkkäät ihmiset heille myönnetyt palvelut ilman aiheetonta viivytystä? Toteutuvatko iäkkäiden oikeudet Espoossa?

Virkavastuulla valmistellussa  kaupunginhallituksen  vastauksessa annettiin valtuustolle  kovin  kaunisteltu kuva tilanteesta. Kuinka tällainen on mahdollista?

Demarit ovat  toistuvasti vaatineet vanhustenhuollon rahoituksen nostamista tasolle, jolla pystytään turvaamaan hyvä ja inhimillinen hoito vanhuspalveluissa. Mm. vuoden 2019 budjetista  neuvoteltaessa vain demarit  vaativat lisärahoitusta henkilöstöresursseihin vanhuspalveluihin ja kotihoitoon.  Nyt luonnollisesti kellossa on toinen ääni. Niinikään  sosiaali- ja terveystoimen virkamiesjohto vakuutti vastoin tosiasioita, että raha riittää eikä lisää tarvita.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmän mitta on täynnä.  Se tuleekin tekemään  seuraavassa valtuuston kokouksessa uuden valtuustokysymyksen vanhustenhuollosta.  Tulemme vaatimaan vastausta mm. seuraaviin kysymyksiin:
Espoon hoivakoteja koskevan  kilpailutuksessa saivat suuren jalansijan nyt laiminlyönteihin syylistyneet kansainvälisessä omistuksessa olevat hoivajätit.  Mitä kriteereitä käytettiin valittaessa hoivakodit edellisellä kilpailukierroksella?  Oliko hinta anoa kriteeri? Millaisia kriteereitä Espoo aikoo käyttää seuraavassa hoivakoteja koskevassa kilpailutuksessa?
 Valvonnan tehostaminen on aivan keskeinen tekijä vanhusten oikeuksien toteutumisessa. Millaisia resurssein valvontaa toteutetaan? Miksi ennalta ilmoittamattomia käyntejä on tehty vain muutama?  On selvää, että vain ei-ennalta ilmoitetut käynnit voivat antaa oikean kuvan palvelutuottajien toiminnasta ja hoivakotien tilanteesta. Mitä tälle asialle aiotaan jatkossa tehdä?
Nyt  on tunnustettu, että useissa hoivakodeissa on  havaittu selviä laiminlyöntejä., mistä kertovat muun muassa useille valituille hoivakodeille määrätyt  sakot.   Onko tilanne korjaantunut? Ovatko sopimusrikkomussakot saaneet aikaan korjaavia toimenpiteitä ja jos ovat niin minkälaisia?

Espoon demarit vaativat, että Espoon kaupunk ryhtyy kaikin voimin toimiin, jotta   nyt julki tulleet ongelmat eivät toistu vanhuspalveluissa ja vanhusten oikeudet. Laadukkaan palvelun on toteuduttava myös käytännössä. Kotihoidon osittaisen yksityistämisen valmistelu on tässä tilanteessa välittömästi.  lopetettava.

Markku Sistonen
Valtuustoryhmän puheenjohtaja
046 8773884

Eduskuntavaaliehdokas Habiba Ali











Habiba Ali

Nuori ehdokkaamme

Olen espoolainen nuori kunnanvaltuutettu, Kirkon Ulkomaanavun projektikoordinaattori ja perheenäiti. Olen ihmisenä rohkea, rehti ja inhimillinen. Olen hyvin ihmisläheinen ja tulen toimeen erilaisten tyyppien kanssa. Onkin ollut luontevaa, että olen työelämässä päätynyt tehtäviin, joissa olen toiminut sillanrakentajana yhteisöjen välillä. Nautin ihmisten kohtaamisesta ja yhteistyön tekemisestä, se on minua kannatteleva vahvuus.

Nuoresta iästäni huolimatta olen ehtinyt olla mukana poliittisessa toiminnassa jo yli 15 vuotta. Minut valittiin 14-vuotiaana Espoon Nuorisovaltuustoon. Sittemmin olen toiminut erilaisissa järjestöissä ja kunnissa sekä työ- että luottamustehtävissä. Parhaillaan työskentelen Kirkon Ulkomaan Reach Out –hankkeessa radikalisoitumisen, polarisoitumisen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi.
Kaikessa toiminnassani punaisena lankana on halu nähdä ympärilläni tasa-arvoinen, monipuolinen ja turvallinen yhteiskunta. Yhteiskunta, jossa kukaan ei jää syrjään ja kaikki kohtelisivat toisiaan tasapuolisesti ihmisinä ilman minkäänlaisia lisämääreitä tai vastakkainasettelua. Tätä työtä haluan jatkaa myös eduskunnassa.

Arvomaailmani sai minut aikanaan liittymään sosialidemokraatteihin. Kasvaessani minulla ei ollut kaltaisiani tai näköisiäni roolimalleja. Ihalin silloin esillä olleita poliitikkoja, kuten Tarja Halosta ja Martti Ahtisaarta. He puhuivat minulle tärkeistä arvoista. Aikuistuessani ymmärsin heidän olevan demareita. Oma puoluevalintani olikin itsestäänselvyys. Sosialidemokratian perusarvoja ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Vapaus tarkoittaa jokaisen ihmisen oikeutta elää omaa elämäänsä ja tehdä omia valintojaan. Se tarkoittaa myös vapautta pelosta, turvattomuudesta ja puutteesta. Vapauden täytyy voittaa alistaminen, humaanisuuden suvaitsemattomuus ja oikeudenmukaisuuden itsekkyys. Vapauden mukana tulee myös velvollisuus puolustaa muiden oikeutta ja vapautta omiin valintoihinsa.

Olen ehdolla kevään 2019 eduskuntavaaleissa Uudellamaalla. Haluan ajaa minulle tärkeitä asioita valtakunnallisesti. Vuodet paikallispolitiikassa ja järjestötyössä ovat antaneet minulle kokemusta ja näkemystä siitä, miten turvallinen ja yhdenvertainen yhteiskunta rakentuu. Minusta tekee hyvän kansanedustajan ihmisläheisyys sekä kahden kulttuurin kautta tullut rikkaus, joka mahdollistaa samaistumisen erilaisten ihmisten kanssa. Näiden koen olevan erittäin tärkeitä eväitä kansanedustajalle, joiden avulla voi lähteä viemään kansan ääntä eteenpäin ja kuuluviin.
Minulle tärkeitä asioita ovat nuorten koulutusmahdollisuudet, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja yhdenvertaisuus työelämässä. Näiden teemojen vuoksi olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2019.

Vaalimainos


Vaalimainos


torstai 20. joulukuuta 2018

Valtuustovuodesta 2018



Kuntavaalit pidettiin keväällä 2017. Demarit saivat edelleen saliin 10 paikkaa.
Uusi valtuusto  aloitti toimintansa kesäkuussa 2017. Takana on nyt siis 1,5 vuotta. Paikkajaosssa sovittiin, että demarit saivat  valtuuston  3.vpj- paikan ja sillä tuolilla on istunut Markku Sistonen. Kaupunginhallitukseen saimme kaksi edustajaa: Maria Guzeninan ja Juri Aaltosen. Varalla ovat  Liisa Kivekäs ja Jukka Vilske. Maria onmyös  konsernijaoston puheenjohtaja.

Valtuustoryhmän puheenjohtajina on toiminut trio Sistonen-Kivekäs- Hellström, ja tiedottajana Martti.

Valtuustovuosi 2018 pähkinänkuoressa 

Vuoteen 2018 lähdettiin budjettisovussa.  Vain persut jäivät ulkopuolelle. Neuvottelutulos nosti  kaupunginjohtajan  budjettiesityksen loppusummaa 4,69 miljoonaa euroa. Monesta asiasta saatoimme olla hyvillä mielin. Sosiaali- ja terveystoimen  asiakasmaksujen korotus kaatui. Koulupuolelle saatiin lisärahaa mm. erityisopetukseen ja avustajaresursseihin. Investointeihin (Espoon teatteri) lisättiin 0,5 miljoonaa euroa. Vähävaraisten lasten harrastusten tukemiseen saatiin  lisää rahaa. Investointiohjelma luvatiin valmistella  kokonaisuutena. Esitykset kouluverkosta koko lukioverkon ja Tapiolan alueen kaikkien koulujen osalta  luvattiin tuoda käsittelyyn.

Tammikuu 2018

Heti tammikuussa osoittautui, etteivät vanhuksille tarkoitetut rahat taidakaan riittää. Monen kotona asuvan osalta kotiapu oli heitteillejätön tasoa. Espoon virkamiesten laatima koulu- ja lukioverkkosuunnitelma julkistettiin, ja se  nosti kovan myrskyn. Mm. Nuuksio uhattiin lakkauttaa. Espoon demarit olivat erityisen huolissaan Tapiolan alueen alakoulujen – Aarnivalkea ja Jousenkaari – tilanteesta. Alueella ei ole yhtään tervettä alakoulua.

Valtuusto päätti, että kaupungintalo puretaan. Demarien äänet hajosivat.

Espoolaiset demarit nostivat ongelmia ensimmäisten joukossa esiin huolen metron toiminnasta. Konsernijaosto  lähetti HSL:lle kattavan listan korjausta vaativista kohdista. Mutta HSL:n muut kunnat eivät halua ymmärtää tilannetta.

Helmikuu 2018

Huonoja uutisia: Espoon Asunnot oli  jatkuvasti jäljessä tuotantotavoitteista (tavoite 400/v, todellisuus ollut 230/v). Lastensuojelun asiakkuudet  olivat jälleen kääntyneet nousuun. Koulujen kunto oli surkea. Korjausseurannassa oli 22 koulua ja 17 päiväkotia. Kahdeksan koulua oli sisäilmaväistössä (8%). Yhteensä väistössä on noin 2 496 oppilasta (8%).

Maaliskuu 2018

Lisää huonoja uutisia: Tarkennetun hankesuunnitelman mukaan Länsimetron jatkeen luovutus operaattorille tapahtuukin vasta vuoden 2023 aikana. Ja lisäksi kustannusarvio on  kasvanut  321 miljoonasta  592 miljoonaan Euroon. Yhteensä  Länsimetron jatkeen tarkennettu kustannusarvio on 1 159 milj. euroa.

Huhtikuu 2018


Valtuusto  oli perimmäisten asioiden äärellä.  Demareiden Liisa Kivekkään ja Markku Sistosen kysymykset kotihoidon toimivuudesta ja vanhuspalvelulain edellyttämien oikeuksien toteutumisesta kirvoittivat pitkän ja vakavan  keskustelun. Niin kaunis kuin tavoite saada asua kotona mahdollisimman pitkään onkin, jossain tulee raja vastaan.

Toukokuu 2018



HARVINAINEN, neljän kaupungin yhteinen vain yhteen asiaan keskittyvä kokous pidettiin  Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten valtuustojen kesken 6.5. 2018 Vantaalla Martinus-salissa.  Teemoja oli tasan yksi:  sote-maakunta-valinnanvapaus-asiat. Yhteinen, kritittinen lausunto hyväksyttiin äänestyksien jälkeen








Toukokuun valtuuston "kuumat aiheet" oli Vuoden 2017 arviointikertomuksen käsittely. Kovin montaa tulostavoitteita ei saavutettu. Kotihoito huolestutti.  Muita ryhmiä  muistutettiinkin " Sitovien tavoitteiden tulee olla olennaiseen keskittyviä, mitattavia sekä riittävän kunnianhimoisia ja haastavia."

Viisi valdemaria asetettiin  ehdolle maakuntavaaleihin (joiden piti olla vuonna 2018) ja viisi eduskuntavaaleihin.

Kesäkuu 2018

Kesäkuun kokouksen tärkein asiakohta oli seuraavan valtuustovuoden puheenjohtajiston valinta, jossa persujen yli käveltiin. Persujen - tai tarkemmin yhden persun - sivistymättömät puheenvuorot loukkasivat monia.


Eduskuntavaaliehdokkaita



Espoon demarien  valtuustoryhmä piti järjestäytymiskokouksen   5.6.2018. Ryhmä valitsi puheenjohtajiston uudelleen

Valtuuston kokouksessa Aulikki Pentikäinen nosti esiin huolensa  maahanmuuttajanaisten työllisyydestä ja Hannele Kerola muistutti, että Espoon taloudenpidossa ei saa lipsua.


Elokuu 2018

Kuuma kesä oli takana. Elokuun kokouksessa käynnisteltiin jo budjettineuvotteluja. Demarit olivat huolissaan  vammaispalvelutista ja HSL:n toimen riittämättömyydestä. Mm. Johanna Värmälä vaati  HSL:tä toimenpiteitä.

Valtuustolle esiteltiin poikkihallinnollisten kehitysohjelmien seuranta I / 2018. Osallistuva Espoo -ohjelman  osalta sen hoiti demarien Habiba Ali.

Syyskuu 2018

Valtuustoryhmä piti  syyskuussa seminaarin, jossa Sistalle annettiin ohjeita neuvotteluja varten.

Budjetin tärkeä elementti veroprosentti haluttiin Kokoomuksen johdolla lyödä lukkoon jo syyskuussa. Demarit ja vihreät esittivät valtuullista ja maltillista 0,25 %:n korotusta,  mutta esitys kaatui.  Juri Aaltonen vaati  salissa vastuullista  taloudenhoitoa.

"Vanhoillisporvareilla kädet ovat tukevasti lastemme taskuissa. Verotamme keinotekoisen alhaisesti. " 

Hän ihmetteli  velanottokiimaa.
Demarit vaativat myös , että veroprosentti yhdistetään jatkossa talousarvion hyväksymiseen.

Maria Guzeninan mukaan älykästä kaupunkia  ei tehdä kestäväksi leikkauslistoilla. Johanna Värmälä muistutti, että  palvelujen tarve kasvaa. Kehys tulee hyväksyä  ohjeelliseksi. Aulikki Pentikäinen kritisoi sitä, että kehyspaperit jne. saadaan luettaviksi vain muutaman tunti ennen kokousta. Martti Hellström kannatti verokorotusta, jolla estetään mm. leikkaukset opetukseen.

Tietotie 6:n  hankesuunnitelma hyväksyttiin, mutta  itse prosessia krititisoiriin voimakkaasti.

Lokakuu 2018

Lokakuun valtuuston kokous oli ennätyksellisen lyhyt. Se alkoi ajallaan klo 17.30 ja päättyi jo 19.35.

Edelleen demarien oli vaadittava: Ryhtiä hyvä HSL! Espoon joukkoliikenne alkaa olla kriisissä
Budjettineuvottelujen aikataulut sovittiin.

Demarien varavaltuutettu Walls loikkasi vasemmistoliittoon.

Marraskuu 2018

Marraskuussa kunnallisjärjestö ja valtuustoryhmä pitivät oman budjettiseminaarin, jossa asetettiin konkreetit tavoitteet neuvottelijallemme Markku Sistoselle. Valtuustonkokouksessa Juri Aaltonen kritisoi Espoon Asuntoja; ei yhtään uutta asuntoa ole valmistunut!  Leena Luhtanen nousi pönttöön ja vaati (perustellusti) tarkastuslautakunnalta kriittisyyttä. Tapilolan uimahalli on jo farssi.

Koulujen työjärjestuksiä koskeva virkamiesmääräys puhututti tässäkin kokouksessa.

Budjettineuvotteluissa saavutettiin jälleen sopu; persut jäivät nytkin yksin sen ulkopuolelle.

Joulukuu 2018

Joulukuussa oli kaksi valtuustonkokousta, joissa hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2019  ja investointiohjelma vielä pidemmälle ajalle.


Ryhmän toiminnasta

Valtuustoryhmä on toiminut aktiivisesti ja hyvässä hengessä. Kun varsinaiset jäsenet ovat joutuneet olemaan pois, lähes aina on saatu varavaltuutttua paikalle. Nina pääsi valtuustosaliin
7 kertaa, Olli 6, Hannele 3 ja Heidi ja Minna 1 kerran. Kiitos!

POIMINTOJA ALOITTEISTA, KYSYMYKSISTÄ, TOIVOMUKSISTA

Vuonna 2018 tehtyjä/käsiteltyjä  valtuustokysymyksiä:
  • Valtuustokysymys koulujen henkilökunnan suojaamisesta väkivallalta. Taustalla oli  espoolaisrehtorin pahoinpitely omassa koulussaan.  (Martti Hellström)
  • Valtuustokysymykseen koulunkäyntiavustajien aseman parantamisesta
  • Valtuustokysymys ajanvarauksesta terveydenhoitoon (Ali Abrahim)
  • Valtuustokysymys Kansallisen muistiohjelman 2012-2020 ”Kohti muistiystävällistä Suomea” toteuttamisesta Espoossa (Olli Lehtonen)
  • Valtuustokysymys: Toteutuvatko vanhuspalvelut Espoossa?
  • Valtuustokysymys ympäristöterveyden huomioimisesta päätöksenteossa (Johanna Värmälä)
Vuonna 2018 tehtyjä  valtuustotoivomusaloitteita :
  • Valtuustoaloite tekstiilien ympäristöystävällisestä hankinnasta
  • Valtuustoaloite vastuullisista tekstiilihankinnoista (Kivekäs)
  • Valtuustoaloite: kaupungin tonttivuokrien sitomiseksi paremmin käypää arvoa kuvaavaan hintaindeksiin (Juri Aaltonen)
  • Valtuustoaloite liityntäliikenteen aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi
  • Valtuustoaloite kiertotalouden edistämiseksi Espoossa mahdollistamalla  asukkaille muovijätteen lajittelusta (Hellström)
  • Markku Sistonen jättikin kokouksessa toivomusaloiteen, jossa pyydettiin selvittämään kotihoidossa olevien vanhusten oma näkemys saamansa hoidon riittävyydesta

Vuonna 2018  tehtyjä valtuustotoivomuksia:
  • Valtuustotoivomus lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seurannasta (Johanna Värmälä)
  • Toivomus  Finnoon alueen kaavasta (Liisa Kivekäs)
  • Espoon Asunnot Oy:n asuntotuotantotavoitteiden saavuttamiseen liittyvä toivomusaloite (Juri Aaltonen)
  • Toivomus parantuneen taloustilanteen hyödyntämisestä koulujen tilanteeseen (Toinen allekirjoittaja Markku Sistonen)
Vuonna 2018 tehtyjä määräraha-aloitteita
  • Juri Aaltonen teki kaupungin vuoden 2019 budjetin valmistelua varten määräraha-aloitteen koirien uimarannan rakentamiseksi rantaraitille.
Vuonna 2018 lähetettyjä mediatiedotteita
  • Espoon demarit: Keinotekoisen alhainen veroprosentti ei ole kestävä ratkaisu
Työtä riittää

VUOSI on loppumassa. Mutta valvottavaaa  jää riittävästi ensi vuodelle. Tässä työlistaa:

Espoon asuntojen tilanne
Espoon teatteritalo
Henkilökunnan jaksaminen
HSL:n korttiuudistus
Koulujen korjausohjelma
Lukioiden yhdistäminen ja kasaantuminen Otaniemeen.
Länsimetron jatkon seuranta.
Länsimetron liityntäliikenne
Organisaatiouudistus (pormestarimalli?)
Pohjois-Espoon joukkoliikenne
Sote-uudistus
Tapiolan uimahallin korjaus/purkaminen. Tapiolan uimahalli alkaa olla  farssi.
Tietotie 6
Vanhusten palvelut

torstai 21. kesäkuuta 2018

Valtuustoryhmä esittäytyy: Hannele Kerola

Olen Hannele Kerola, varatuomari ja kokenut kuntapäättäjä. Nyt olen 1. varavaltuutettu, Länsimetro Oy:n hallituksen jäsen ja HSY:n hallituksen varajäsen. Olen pitkään ollut Espoon suurimman asukasyhdistyksen Nuuksio-seuran puheenjohtaja.

Vuosien aikana olen ollut monessa mukana; Espoon kaupunginhallituksessa, ylikunnallisten HSL:n ja Ami-säätiön hallituksissa ja useissa Espoon lautakunnissa.

Kuntapolitiikassa minulle on tärkeintä oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen. Kerätään veroja maksukyvyn mukaan ja tarjotaan peruspalvelut maksutta niitä tarvitseville. Kaiken pohjana on hyvin hoidettu kuntatalous. Nuukuus on hyve.

Tein pitkän uran valtiovarainministeriössä ja osan aikaa myös ulkoministeriössä. Siirryin syksyllä 2017 lainsäädäntöneuvoksen virasta yksityisyrittäjäksi ja perustin mieheni kanssa Nuuksion kansalaisapu Oy:n. Tarjoamme kohtuuhintaisia laki- ja talouspalveluja ja lisäksi annan Entressen kirjastossa maksutonta lakineuvontaa.

Vapaa-aikana pyöräilemme mieheni kanssa Suomessa ja ulkomailla. Aikaa jää myös viiden lastenlapsen kanssa puuhaamiseen.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Valtuustoryhmä esittäytyy: Martti Hellström

Martti Hellström on toisen kauden valtuutettu. Siviiliammatiltaan hän oli heinäkuun  loppuun 2014  alakoulun rehtori. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen tohtori.  Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle opetusneuvoksen arvonimen.

Hellström oli ensimmäisen valtuustokautensa paitsi valtuuston jäsen myös  Nuorten elinvoimaisuus  - kehittämisohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja. Vuoden 2016 ja kevään 2017  hän toimi  valtuustoryhmän puheenjohtajana ja neuvottelijana

Nyt toisella valtuustokaudellaan Martti on valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja ja tiedottaja. Lisäksi hän on demarien toinen edustaja opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa.

Martti on ollut molemmat valtuustokaudet Valdemari- nettilehden päätoimittaja.Hän kertoo lähteneensä mukaan politiikkaan ajamaan lasten, nuorten, kotien ja koulun asiaa.  

Valtuustoryhmä esittäytyy: Juri Aaltonen

Teen valtuutettuna työtä, jotta kaikilla olisi parempi elämä. Päivätyössäni ammattiliiton kokoaikaisena puheenjohtajana teen työtä, jotta kaikilla olisi parempi työelämä.
Vaaliteemojani 2017 kuntavaaleissa olivat rantaraitin parantaminen,  maksuton varhaiskasvatus, Espoosta ihmisten metropoli ja espoolaisten yritysten toimintaedellytykset. Työ näiden puolesta jatkuu.

Olen kahden tyttären juristi-isä, syntyperäinen espoolainen ja lisäksi asunut hetken Helsingissä ja Vantaalla. Lapsuuteni olen viettänyt Espoon Tapiolassa ja hengaillut mm. Espoon rantaraitilla ennen kuin sitä kutsuttiin rantaraitiksi. Luonto, liikunta ja vesi ovat minulle tärkeitä. Ulkoilen aina kun pystyn havannakoiramme Leon kanssa Uudenmaan luontopoluilla.
Toimin tällä hetkellä SDPn edustajana Espoon kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa. Lisäksi olen mm. Espoon elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen jäsen ja Tapiolan sdp osaston varapuheenjohtaja.

Olen nimeni viitoittamasti juristi/lakimies. Koulutukseltani oikeustieteen lisensiaatti. Lisensiaattityössäni vertailin työtaisteluoikeutta Suomessa ja tärkeimmissä kauppakumppanimaissamme. Yhden lukukauden olen opiskellut Lontoossa.

Olen toiminut 2011 lukien Toimihenkilöliitto ERTO ry:n päätoimisena puheenjohtajana. Yhteiskuntavaikuttamisesta minulla on noin 20 vuoden kotimainen ja kansainvälinen kokemus toimihenkilöliitoissa (ERTO, STTK, OAJ, VvL, TeMe, Tekeri). Lapsena toimin mm. pienimuotoisesti yrittäjänä. Nykyiseen työtehtävääni siirryin Toimihenkilökeskusjärjestö STTKsta kansainvälisten asioiden päällikön tehtävästä.

Kaikkien pitäisi tehdä työtä sen hyväksi, että kaikilla, siis kaikilla, olisi parempi elämä. Hyvä elämä kuuluu kaikille.

Juri Aaltonen
OTL, valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen

Valtuustoryhmä esittäytyy: Maria Guzenina


 Maria Guzenina on Espoon kolmannen  kauden kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Maria oli demariryhmän ylivoimainen ääniharava 3308:lla äänellä. Hän toimi kesäkuusta 2011 toukokuuhun 2013 Jyrki Kataisen hallituksen peruspalveluministerinä. Tuona aikana syntyi mm. vanhus-palvelulaki. Kesäkuusta 2013 alkaen Maria on ollut Suomen Euroopan  neuvoston valtuuskunnan puheenjohtaja.

Maria on ollut demaripuolueen toinen varapuheenjohtaja vuosina 2008- 2010 ja ensimmäinen varapuheenjohtaja vuosina 2010- 2012. Hän on ollut vuodesta 2008 saakka myös demarinaisten puheenjohtaja.

Maria toimi Espoossa sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana vuodet 2004-2008. Vuodet 2008-2011 hän oli valtuuston toinen puheenjohtaja. Tammikuusta 2014 alkaen Marialla on jälleen 2-vuotinen pesti puheenjohtajistoon. Häet  on myös  valittu demariryhmän puheenjohtajaksi vuosiksi 2014 ja 2015.

Tällä hetkellä Guzenina toimii Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana. Eduskunnassa hän työskentelee keskeisessä perustuslakivaliokunnassa.

Taustaltaan Maria on toimittaja. Hän on julkaissut kaksi kirja ja on ahkera kolumnisti.  Marialla on hyvin kansainvälinen historia, ja hän puhuu sujuvasti mm. Venäjää.

http://www.mariaguzenina.net



Valtuustoryhmä esittäytyy: Markku Sistonen

DEMARIEN valtuustoryhmän puheenjohtaja on  Markku SistonenMarkku on pitkänlinjan kunnallispoliitikko. Hänet  valittiin ensimmäisen kerrtan  Espoon kaupunginvaltuustoon vuonna 1993. Takana on siis pian 14 valtuustovuotta.  Merkittävimmäksi yksittäiseksi polittiiseksi päätökseksi, jota hän on ollut ajamassa, Sista  nostaa uraltaan metropäätöksen vuonna 2006.  Mieluisin päätös on ollut ikäihmisten liikuntakortti: 63+ 

Uraan mahtuu useita valtuustoryhmän puheenjohtajuuksia, kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus ja useita  varapuheenjohtajan tehtäviä. Vuonna 2018 hän on valtuuston 3. varapuheenjohtaja.

Sistonen on myös Etelä-Espoon sosialidemokraattisen työväen yhdistyksen puheenjohtaja - isänsä Aarnen jäljissä.

Urheluhenkinen mies on pyrkinyt myös kansanedustajaksi ja SDP:n varapuheenjohtajaksi vuonna 2008.

Siviilissä Sistonen on liikuntapäällikköja kolmen aikuisen lapsi isä. Luottamustehtäviin kuuluu mm.  Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun puheenjohtajuus. Työuraan mahtuu vuosia pidettynä liikunnanopettajana. Sistan oma laji on ollut hockey, josta hän on kirjoittanut mm. Hockeyvalmentajan käsikirjan vuonna 1991.

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Valtuustoryhmä esittäytyy: Olli Lehtonen

OLLI Lehtonen on demarien varavaltuutettu ja sosterlautakunnan jäsen. Näin hän kertoo itsestään:
" Olen Lintuvaarassa kasvanut, syntyperäinen espoolainen. Nelilapsisen perheen rakensimme Hanneleni kanssa Helsingin Herttoniemeen. Muutama vuosi sitten - neljänkymmenen helsinkiläisvuoden jälkeen - tuli aika muuttaa takaisin Lintuvaaraan. Tuntuu hyvältä, Leppävaaralla ja sen asukkailla on vahvat juuret ja historia. Tulevaisuus tehdään yhdessä. 
Koulutukseltani olen valtiotieteen maisteri ja politiikka on ollut tiivis osa elämääni 70-luvun kouluneuvostovaaleista lähtien. Suurimman osan työurastani olen tehnyt vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten järjestöissä; sosiaalisihteerinä, toiminnanjohtajana, palvelutalon johtajana, asiantuntijana. ”Kuunnellaan heitä, jotka puhuvat hiljaisella äänellä” on myös poliittinen agendani. Hiljainen ääni kuuluu usein ikäihmisille tai vammaisille. 
Hyviä hetkiä elämässä on paljon, yksi parhaimmista, kun veneen köydet on irrotettu ja keula kääntyy merituulta kohti."

tiistai 12. syyskuuta 2017

Valtuustoryhmä esittäytyy: Heidi Luukkanen

Olen Olen Heidi Luukkanen, kahden tytön äiti. Syntyisin olen Kuopiosta, mutta jo ennen kouluun menoani muuttimme perheeni kanssa tänne pääkaupunkiseudulle. Espoossa olen asunut jo lähes 30 vuotta.

Valmistuin vuonna 1997 liiketalouden tradenomiksi ja toimin valmistumiseni jälkeen kirjanpitäjänä tietotekniikkakonsulttiyrityksessä. Omien lasteni oppimisvaikeuksien myötä aloin kuitenkin kiinnostua koulumaailmasta ja kun minut YT-neuvotteluissa irtisanottiin opiskelin koulunkäynninohjaajaksi vuonna 2012. Tuolla tiellä olen edelleen.

Työssäni kouluissa olen nähnyt läheltä nuorten pahoinvoinnin ja tuen tarpeet. Siitä sainkin luontevasti kantavan teemani vaaleihin ja tulevalle valtuustokaudelleni: kouluihin täytyy saada lisää moniammatillista tukea lapsille ja nuorille. Opettajien ja koulunkäynninohjaajien lisäksi kouluissa, erityisesti yläkouluissa ja toisenasteella, tulisi olla esimerkiksi yhteisöpedagogeja tai sosionomeja auttamassa ja tukemassa nuoria.

Politiikassa olen tuore, Sosialidemokraattiseen puolueeseen liityin vasta juuri ennen vuoden 2017 Kunnallisvaaleja. Tulin valituksi ensikertalaisena, Kunnallisvaaleissa SDP:n 6. varavaltuutetuksi ja olen myös valtuustoryhmän jäsen. Ennen puolueeseen liittymistäni olen pyrkinyt toteuttamaan lähidemokratiaa lähinnä vanhempana, koulujen vanhempainyhdistyksissä ja johtokunnissa. Tälläkin hetkellä olen Järvenperän koulun johtokunnan puheenjohtaja.

Lasten ja nuorten hyvinvointi sekä syrjäytymisen ehkäisy ovat teemoja lähellä sydäntäni. Olinkin erityisen otettu valinnastani juuri liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajaksi. Teen voitavani lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä liikunnan että nuorisotyön keinoin.

Ollaan yhteyksissä!

Facebook: www.facebook,com/luukkanenheidi
Instagram: luukkanen_heidi

lauantai 3. joulukuuta 2016

Valtuustoryhmään uusi jäsen: Aulikki Pentikäinen

VARAVALTUUTETTU Abdifitah Ali Abdi on  pyytänyt 21.11.2016 päivätyllä kirjeellään eroa varavaltuutetun toimestaan sekä kulttuurilautakunnan jäsenyydestä valtuuston toimikauden jatkumisen perusteella. Valtuusto hyväksynee eron kokouksessaan 12.12.2016. Uudeksi varavaltuutetuksi nousee  tällöin vuoden 2012 vaaleissa seuraavaksi eniten ääniä saanut Aulikki Pentikäinen.

Kuntalaisten arjen huolet ja raskaat tilanteet ovat Aulikki Pentikäiselle tuttuja, sillä hän toimii Espoon kaupungin johtavana talous- ja velkaneuvojana ja vastaa myös sosiaalisesta luototuksesta. Työssään hän on nähnyt sen, että asumisen kalleus on yksi keskeinen syy velkaongelmiin työttömyyden ja muiden elämänkriisien ohella. Vuosien varrella Aulikki Pentikäinen on kutsuttu lukuisiin oikeusministeriön työryhmiin valmistelemaan maksukyvyttömyyteen ja perintään liittyvää lainsäädäntöä.

Vapaa-ajalla Aulikki lenkkeilee ja rentoutuu marjastaen ja sienestäen. Koulutukseltaan hän on maa- ja metsätaloustieteiden maisteri. ”Olen kuitenkin kuluttajaekonomisti, sillä pääaineeni yliopistossa oli kuluttajaekonomia.  Maa- ja metsätalousosaaminen paikantuu lähinnä puunrankojen jalostamiseen klapeiksi omin lihasvoimin, Aulikki nauraa.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Valdemarin arkisto 2013-2018


Ensimmäinen nettilehti Valdemari ilmestyi helmikuussa 2013. Samaan aikaan avattiin sivusto myös facebookiin. FB-tykkääjiä on tällä hetkellä 226,  mikä  riittää siihen, että saamme tilasto-ominaisuudet käyttöömme. Osoitteemme facebookissa on:
https://www.facebook.com/Valdemarit.

NETTILEHDEN idea on otettu hyvin vastaan. Heti ensimmäisellä numerolla oli heti 796 lukukertaa.  Yhteensä  kaikkia ilmestyneitä numeroita  on luettu tähän mennessä lähes  217 874 kertaa!

Valdemari on lokakuun 2018 loppuun mennessä ilmestynyt 43  kertaa, ja siinä on julkaistu  597 juttua. Joka numerossa esitellään valtuustoryhmän ja valtuuston kokouksen demareille tärkeitä asioita. Kun  uusi numero ilmestyy, vanhemmat jutut siirtyvät arkistoon.  Jos jokin vanha juttu kiinnostaa, sen saa päätoimittajalta.

Vuosi 2013

ENSIMMÄISESSÄ Valdemarissa julkaistiin seuraavat jutut:
-  Valdemari nro:1 on tässä!
-  Puheenjohtajan puheenvuoro
-  Demarien valtuustoryhmä koolla tammikuussa
-  Valtuustoryhmä esittäytyy: Veikko Simpanen
-  Pelastetaan kaupungintalo!
-  Valtuustoryhmä esittäytyy: Johanna Värmälä

KAKKOS-numeron aiheita olivat:
-  Valdemari 2 on tässä uudistettuna!
-  Puheenjohtaja puhuu!
-  Valdemari näkyy ja vaikuttaa!
-  Maria Guzenina-Richardson Honkamajalla
-  Maaliskuun valtuustosta - lyhyesti
-  ILMOITUS - Etelä-Espoon demarit
-  Demarit vaativat hätäohjelmaa terveyskeskusjonojen poistamiseksi
- Demarivaltuutetut istuivat iltaa Gumbölessä
- Demarit aktiivisina Blominmäen asiassa
- Valtuustoryhmä esittäytyy: Tarja Tallqvist
-  Jarkko Rahkonen elvyttää Villiruusua


KOLMOS-numero ilmestyi huhtikuussa. Siinä oli  seuraavat jutut:
-  Valdemarin kolmas numero, olkaa hyvä!
-  Terveyskeskus- ja vanhuspalvelut saatava kuntoon!
-  Huhtikuun valtuuston kokouksesta - lyhyesti
-  Valtuustoaloitteilla vaikutetaan
-  Valdemarit Tallinnassa
-   MAINOS: Demarien vappujuhla Läkkitorilla!
-   Valtuustoryhmä esittäytyy: Adbirahman Ali
-   SDP julkaisi oman palvelustrategiansa
-   Demarit eivät aja pakkoliitoksia








Lisää kuvateksti

NELOS-numero ilmestyi toukokuussa. Sisällysluettelossa olivat:
- Hienoa työtä, MGR!
- Jo neljäs Valdemari netissä!
- Demokraatti-lehti kehui Valdemaria!
- Valtuuston kokouksesta 20.5.- lyhyesti
- Demarit vaativat kestävää ratkaisua terveyskeskusten ongelmiin
- Maahanmuuttajat haluvat tehdä töitä
- Kuntapäivillä Oulussa
- Sivistystoimen organisaatiouudistus puhututtaa demareita
- Demarit mukaan valtuustosopimukseen?
- Espoon tarina: strategiaa uudella tavalla
 - Valtuustoryhmä esittäytyy: Martti Hellström




KESÄKSI ilmestyi  vitosnumero. Sen otsikoita olivat:
- Viides Valdemari, var så gud
-  Valtuustoryhmä toivottaa hyvää kesää!
-  Kesäkuun valtuuston kokouksesta - lyhyesti
-  Sistosen poliittinen "ilmaveivi"
-  Sivistystoimeen uusia tulosyksikkö: liikunta- ja nuorisotoimi
-  Työväenopistoa koskevaa organisaatiouudistusta aletaan valmistella
-  Demarit edelleen huolissaan pyrkimyksistä uittaa palvelusetelit terveyskeskuksiin
-  Kesän jälkeen jälleen syksy!
-  Valtuustoryhmä esittäytyy: Antti Aarnio










KUUTOS-numeroon oli yhdistetty elo- ja syyskuun tapahtumia:
- Elo-syyskuun Valdemari on uunituore
- Länsimetro elvytyskohteeksi!
- Tervetuloa demarien teltoille!
- Syksyn ensimmäinen valtuuston kokous
- Terveisiä syyskuun valtuuston kokouksesta
- Terveyskeskusmaksuja ei saa korottaa!
-  Valdemari ilmestyi paperiojenteena
-  Demarit: Viherlaakson koulun sisäilmaongelmat on ratkaista!
-  Valtuustoryhmä esittäytyy: Liisa Kivekäs
-  Demarit vaativat Mankin seisakkeen säilyttämistä





LOKAKUUNlehden teemoja olivat:
-  Tässä uunituore Valdemari numero 7!
-  Demarit hyväksyivät valtuustosopimuksen
-  Budjettineuvottelut käynnistyvät
-  Lokakuun valtuuston kokouksesta
-  Talouskurimus kiirehtii kaupungintalon saneerausta
-  Valtuustoryhmän edustajat onnittelivat Juha Metsoa
-  Demarien lehti: Espoon Ruusu ilmestyy 6.11.
-  Lähiaikojen demaritapahtumia
-  Työpaikka auki Espoon demarien kunnallisjärjestössä
-  Valtuustoryhmän verkostokortit
-  Valtuustoryhmä esittäytyy: Leena Luhtanen







MARRASKUUSSA ilmestyi numero 8. Tässä aiheita:
-  Jo kahdeksas Valdemari on ilmestynyt
-  Sopu talousarviosta
-  Terveisiä Valtuuston kokouksesta 18.11.2013
- Mediatiedote 3.11: Espoon demarit puolustavat palveluita
- Valdemarit näkyivät Espoon Ruusussa
- Juhani Parisaari Aarno Turusen seuraajaksi
- Valtuustoryhmä esittäytyy: Maria Guzenina-Richardson
- Demarien ryhmyri vaihtuu
- Harriet Klar on nyt Harriet Klar-Nykvist










JOULUKUUN puolivälissä ilmestyi vuoden viimeinen Valdemari:
- Tässä Valdemarin joulunumero 9
- Maria Guzenina-Richardson valtuustoryhmän
- Valtuustovuosi 2013
- Joulukuun valtuuston kokouksesta
- Talousarviokokous 4.12.-13
- Onnea Jukka ja Sinikka!
- Valtuustoryhmä esittäytyy: Martti Tieaho
- Valdemari on ilmestynyt jo yhdeksän kertaa
- Hyvää Joulua ja Upeaa Uutta Vuotta 2014








Vuosi 2014



HELMIKUUN alussa ilmestyi vuoden 2014 ensimmäinen Valdemari:
- Valdemari 1/2014
- Pääkirjoitus 8.2. 2014
- Taistelu omien terveyskeskusten puolesta jatkuu
- Kevään demaritapahtumia
- Korpilammella tasapainotus- ja tuottavuusseminaari 11.-12.2.
- Valtuustoryhmä kokoontuu viikkoa ennen valtuustoa
- MAINOS: Keskustelutilaisuus kouluasioista
- Tammikuun valtuston kokouksesta
- Iso huoli vanhusten aterioiden hinnasta
- Valdemareja ehdolla SDP:n puoluekokoukseen
- Valtuustoryhmä esittäytyy: Jasminiitta Lumme
- Valdemarin lyhyt historia.






1.3. lopulla ilmestyi kakkosnumero. Siinä oli seuraavia juttuja:
- Valdemari 2/2014 on tässä. Olkaa hyvä!
- Demarit eivät hyväksy esitettyjä leikkauksia
- MAINOS: Demarilauantai 22.3.
- Valtuuston kokous 24.2.2014
- MAINOS: Nasima Razmyar Puikkarissa
- Valtuustoryhmä kokoontui 17.2.2014
- Valtuustoryhmä esittäytyy: Hannele Kerola
- Korpilammen henki vm. 2014
- Demaritapahtumia!
- Montako valdemaria Seinäjoelle?
- Poikkihallinnolliset ohjelmaryhmät yhteisessä työpajassa
- Espoonlahdessa oli viikolla 9 demaripöhinää
- Valdemari on nyt ilmestynyt vuoden ajan!





HUHTIKUUSSA ilmestyi Valdemarin nro 4. Teemoja olivat:
- Kaikki Valdemarit pähkinänkuoressa
- Maria Guzenina-Richardson halutaan puoluehallitukseen
- Kohti SDP:n puoluekokousta
- Valtuuston kokous 14.4.
- Demarit vastustivat loppuun saakka ylimitoitettuja leikkauksia
- Länsimetron jatkossa aikalisä
- Blominmäen asialle lyötiin sinetti
- Valtuustoryhmä esittäytyy: Maria Jungner
-  Loppukevään demaritapahtumia
-  Mainos: Toreilla tavataan









KESÄNUMERO ilmestyi 15.6.  Lehden teemoja olivat
- Pääkirjoitus: Lämmin kiitos valtuustoryhmälle!
- Kevätkauden viimeisestä valtuuston kokouksesta
- Demarit vastustavat jättikaupunkia
- Terveisiä puoluekokouksesta
- SDP:llä on uusi puheenjohtaja
- Toukokuun valtuuston kokouksesta
- Demariyhteenvetoa keväästä 2014
- Kohti eduskuntaa
- Demaritapahtumia syksyllä 2014
- Valtuustoryhmä esittäytyy: Markku Sistonen ja
- Valdemarin koko tarina







SYKSYN ensimmäinen numero  ilmestyi. Lehden teemoja olivat:
- Edessä tiukka poliittinen syksy
- Faktoja vanhuspalveluiden tarpeesta
- Mainos: Demarit taas teltoilla
- Valtuuston syksyn ensimmäinen kokous
- Mediatiedote 13.8.-14
- Valtuustokysymys väistötilojen myöhästymisestä
- Koulujen väistötilojen myöhästymisestä
- Valtuustoryhmän kesäkokous
- Pelastuuko kaupungintalo?
- Keistä kansanedustajaehdokkaita?
- Nettilehden vanhat numerot






SYKSYN toinen nettilehti ilmestyi 5.10.-2014. Lehdessä oli seuraavia juttuja:
- Pääkirjoitus
- Metrokokous valtuustossa 29.9.
- Valtuustoryhmän jäsenet aktivisina Majvikissa
- Syyskuun ensimmäinen valtuuston kokous 8.9.-14
- Kaksi valtuustodemaria pyrkii eduskuntaan
- Osakeyhtiö, liikelaitos vai kaupungin oma tuotanto?
- Valtuuston demariryhmän jäseniä ehdolla seurakuntavaaleissa
- Teltoilla tavataan; Espoon demarien syksyn tapahtumia
- Mediakatsaus
- Onnittelut 68-vuotispäivän johdosta Martti Tieaholle!
- Espoossa avattiin monikulttuurisuustila
- Vahvempaa yhteistyötä



LOKAKUUN Valdemarin nro 8 teemoja olivat:
- Pääkirjoitus
- Valtuuston kokous 20.10.2014
- Eläköön itsenäinen Espoo!
- Valtuusto keskusteli kehitysohjelmista
- ESPOON ruusu ilmestyy jälleen
- Ritva Snabb valtuustoryhmän vs. sihteerinä
- Loppusyksyn demaritapahtumia
- Ihmisoikeuksien päivän tapahtuma Entressen kirjastossa 10.12
- Maria Guzenina ja Johanna Värmälä eduskuntaa!
- Muista äänestää seurakuntavaaleissa!
- Vuoden 2015 valtuuston kokoukset
- Espoon budjettia valmistellaan
- Valdemarit 2013-14




MARRASKUUN Valdemarin nro 9 teemoja olivat:
- Pääkirjoitus: Martti Tieaho in memoriam
- Marraskuun valtuuston kokous
- Mediatiedote 14.11.2014
- Espoon kunnianarvoisaa kaupungintaloa ei suojeltu
- Espoon ruusu ilmestyi 16.11.
- Uudenmaan maakuntaparlamentti haki ideoita mm. Virosta
- Demarit menestyivät seurakuntavaaleissa
- Suomenojan satamassa kuohuu!
- Jasminiitta Lumme: Tulevaisuuden oppimisympäristö Viherlaaksoon!
- Loppuvuoden demaritapahtumia
- Kosketuksia ihmisoikeuksiin 10.12.2014
- Valtuustoryhmä esittäytyy: Helena Haapsaari
- Kaiken maailman Valdemarit :-)




JOULUKUUN valdemarin nro 10 teemoja olivat:
- Pääkirjoitus
- Valtuusto kokoontui joulukuussa kaksi kertaa
- Maria Guzenina nousee kaupunginhallitukseen
- Mediatiedote Espoon Asuntojen vesimittareista
- Kosketuksia ihmisoikeuksiin
- Espoo-mitalli Jasminiitta Lumpeelle
- Mediatiedote budjettisovusta
- Vuoden 2015 valtuuston kokoukset
- Hyvää Joulua!
- Arkisto








Vuosi 2015


TAMMIKUUN 2015 numeron teemoja olivat:
Pääkirjoitus
Espoolaisdemarien vuosi 2014 kuvina
Demarien valtuustoryhmä järjestäytyi
Tammikuun valtuuston kokous
Espoo ei halua jättikaupunkia!
Ketteryyttä uuden opiskelijahuoltolain soveltamiseen!
Demarit ja metropolihallinto
Demarien kannatus nousussa
Maria Guzenina eduskuntaan!
Johanna Värmälä eduskuntaan!
Antti Rinne Espoossa ma 2.2.2015










HELMIKUUN Valdemarin teemoja olivat:
Pääkirjoitus
Helmikuun valtuuston kokous
Kehitysohjelmat
Vaalipuffi
Hus palvelee Espoota hyvin
Valtuustoryhmä vaalipöhinässä
Eduskuntavaalit lähestyvät
Valtuustoryhmä esittäytyy: Kaisa Rastimo









MAALISKUUN Valdemarin teemoja olivat:
Pääkirjoitus: Eduskuntavaalit 2015
Valtuuston kokouksesta 23.3.2015
Valtuustoseminaarin 26.3. satoa
Maria Guzenina matkalla eduskuntaan
Johanna Värmälä kampanjoi teltoilla ja somessa
Puffi: Demaritapahtuma 11.4. Kosketuksia vanhuuteen












KEVÄÄN viimeisen Valdemarin teemoja olivat:
Kesäajot sunnuntaina 14.6.
Kesäkuun valtuuston kokous
Kaikki ryhmät mukana neuvottelutuloksessa ulkoistuksista
Suomenojan venesataman kohtalo puhututtaa
Mediatiedote jättiulkoistuksista
Valtuuston kokous 18.5.
Huhtikuun valtuuston kokous
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Maria Guzenina eduskuntaan
Demareita teltoilla
Valtuustoryhmää täydennettiin








SYKSYN 2015 ensimmäisen Valdemarin teemoja olivat:
Pääkirjoitus
Syyskuun valtuuston kokous
Suurmielenosoitus 18.9.
Vuoden 2016 budjetti
Sivistystoimen talousseminaarissa
Lumenkaatopaikka Vanttilaan
Kohti kuntavaaleja 2017
Espoo Caterin inhouse-yhtiöksi
Elokuun valtuuston kokous
Terveisiä Karakalliopäiviltä
Syksyn 2015 demaritapahtumia
Eduskuntaryhmä kokousti Espoossa






MARRASKUUN Valdemarin teemoja olivat
Pääkirjoitus
Valtuustoryhmän Mediatiedote
Media noteerasi demarien neuvottelutavoitteet
Hallituksen kärki- /Espoon järkihankkeet - Espoon tulevaisuus
Marraskuun valtuustokokouksesta
Hannele Kerola: Karhusuon koulu taas tapetilla
Lokakuun valtuuston kokouksesta
Terveisiä piirin kokouksesta
Reijo Tuori eläkkeelle
Valdemarin arkisto







JOULUKUU  Valdemarin 7/2015 teemoja olivat
Joulukuun pääkirjoitus
Valtuustoryhmän Avoin kansalaispaneeli 24.11.2015
Valtuuston budjettikokous 2.12.
Demarien ryhmäpuheenvuoro vuoden 2016 budjetista
Valtuuston kokouksesta 7.12.2015
Veikko Simpanen syvästi huolissaan vanhusten asiakasmaksuista
Valtuustovuosi 2015 demariryhmän silmin
Maria Guzenina valtuuston puheenjohtajaksi
Liisa Kivekäs kaupunginhallituksen jäseneksi
Kiitokset Jukka Vilskeelle hienosta työstä
Joni Vainikainen kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi
Demarivuosi 2016
Koko valtuuston seminaari 14.1.2016
Valtuustoryhmä esittäytyy: Jarkko Rahkonen



Vuosi 2016



TAMMIKUUN valdemarin (2016:1) teemoja olivat
Pääkirjoitus
Valtuustovuoden 2016 asialistaa
Kunnianarvoisasta kaupungintalosta
Tammikuun valtuuston kokouksesta
Valtuuston uusi puheenjohtaja: Maria Guzenina
Ajatuksia valtuuston seminaarista Finns Omniassa
Demarien vastaus kaupunginjohdolle hallinnon kehittämisestä
Demariryhmälle uusi puheenjohtajisto
Mediatiedote Niipperin koulun väistöstä








HUHTIKUUN Valdemarin (2016:2)  juttuja olivat
Pääkirjoitus: Totisesti elämme kummallisia aikoja
Demarit tekivät määrärahoitealoitteita
Valtuustoryhmän toimintakertomus sai kehuja edustajiston kokouksessa
Valtuustoryhmän pj. Martti Hellström: Ei vuoroluvulle!
Antti Aarnio: Turha kauhistella investointeja
Hannele Kerola: Rahastot käyttöön
Maaliskuun valtuuston kokous
HS kirjoitti helmikuun valtuuston kokouksesta
Päivähoitoasia nousi esiin myös Länsiväylässä
Helmikuun valtuuston kokous
Valtuustoryhmä aktiivisesti paikalla OTTO-maatteja vaatimassa.
Mediatiedote Niipperin koulun sisäilmaongelmista




TOUKOKUUN Valdemarin (2016:3) juttuja olivat
Pääkirjoitus: Elämme epäinhimillistä aikaa
Vuoroluku uhkaa ?
Valtuuston kokous 25.4.
Pakina: Ovatko Persut rasisteja?
Terveisiä piirikokouksesta
Hesari teki myös jutun terveyskeskusasiasta
Demarien valtuustokysymys Matinkylän terveyspalveluihin liittyen
Valtuustokysymys Espoon teatteritalosta
Valtuustoaloite hankintalaista
Valtuustokysymys koulujen sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi
Myös opettajien järjestö on ottanut kantaa koulukurjuuteen






KESÄKUUN Valdemarin (2016:4) juttuja olivat
Pääkirjoitus: Hyvää kesää!
Toukokuun kokouksesta
Valtuustoryhmä herkutteli
Kesäkuun valtuuston kokous
Länsimetro myöhästyy
Koulujen korjausvelka ei supistu itsestään
Valtuusto torjui demarien toiveen
Espoon teatteri maan alle?
Sote­uudistus ei saa romuttaa Espoon taloutta
Ruusuja jaettiin äideille
Budjetin valmisteluprosessi on käynnissä
Terveisiä iltakoulusta
Onneksi olkoon Johanna ja Leena!
Syksyn demariohjelmaa




ELOKUUN Valdemarin (2016:5) juttuja olivat
Pääkirjoitus: viimeinen erä alkaa
Elokuun valtuuston kokous
Valtuusto tyrmäsi demarien parannusesitykset
Harvinaislaatuinen sitoumus
Espoon omiin yhtiöihin lisää avoimuutta!
Veroprosentti ja budjettineuvottelut
Veikko Simpasen valtuustoaloite vesimittareista
Tapiolan uimahallin sietämätön tilanne
Valtuustoryhmän syksyn kalenteria
Kunnallisjärjestön tervehdys
Puffi: Kävellen koulupaikkoja tytöille






SYYSKUUN Valdemarin/2016:6) juttuja olivat
Pääkirjoitus: Budjettineuvottelujen alla
Syyskuun valtuuston kokous
Mediatiedote: Espoon demarit haastavat kaupunginhallituksen kehys- ja veroprosenttiesityksen
Pitääkö virkamiehen vastata?
Leena Luhtanen ja Espoon teatteritalo
Mediatiedote: Laadukkaat peruspalvelut turvattava
Veikko Simpanen: Hallituspuolueiden valtuutetut leikkauslinjalla Espoossa
Veikko Simpanen: Pitkäaikaistyöttömyyden katkaiseminen
Valtuustokausi jatkuu
Demarisyksyn ohjelmaa
Ensimmäiset demariehdokkaat





JOULUKUUN Valdemarin/2016:7) juttuja olivat:
Tule tapaamaan Valdemareja Lippulaivaan!
Pääkirjoitus
Valdemareja puoluekokoukseen
Demarien oma budjettiseminaari
Mediatiedote: Demarit valmiina Espoon budjettineuvotteluihin
Budjettineuvottelut 2016
Budjettisovusta tuli tällainen - myös demarien vaikutuksesta
Mediatiedote 23.11.Demarit ja vasemmistoliitto kävelivät Espoossa ulos budjettineuvotteluista
Demarien ulosmarssi Länsiväylässä
Demarien ulosmarssi Demokraatti-lehdessä
Demarien ulosmarssi Hesarissa
Lokakuun ensimmäinen valtuuston kokous
Lokakuun toinen valtuuston kokous
Espoon Ruusu ilmestyi 12.11.
Marraskuun ensimmäinen valtuuston kokous
Marraskuun toinen valtuuston kokous
Harriet Klar-Kristola- Espoon positiivisin?
Jo 90 ehdokasta Kohti kuntavaaleja
Valtuustoryhmään uusi jäsen: Aulikki Pentikäinen
Jouluun demaritapahtuma: Itsenäisyyspäivän juhla 6.12.

Vuosi 2017

HELMIKUUN  Valdemarin 2017:1  juttuja olivat:
Pääkirjoitus
Tammikuun valtuustonkokous
Määräraha-aloite subventoimaan vanhusten ateriahintojen nousua
Kevään kiinnostavia tapahtumia
Demariehdokkaita
Lisäkaavoitukseen tarvitaan vauhtia ja porkkanoita











HUHTIKUUN  Valdemarin 2017:2  juttuja olivat:
Pääkirjoitus: Uusin voimin kohti parempaa Espoota
Helmikuun valtuustosta
Valtuustoterveisiä maaliskuulta
Valtuustoryhmän toimintakertomus 2016
Homekouluista repesi iso riita
Vanhan valtuuston toiseksi viimeinen kokous; poimintoja
Jarkko Rahkonen: Vaalianalyysia
Uuden valtuuston 2017- 2021 demarit
Hyvää Vappua!









TOUKUUN Valdemari 3/2017  oli  vanha valtuustoryhmän  Valdemarin  viimeinen numero. Se oli erikoisnumero, johon oli poimittu aiemmin julkaistuja juttuja koko valtuustokaudelta 2013- 2017. Kun tavallisesti lehdessä on kerrallaan 6- 10 juttua, tässä nyt niitä oli luettavana 127.














SYYSKUUN  Valdemari 4/2017  oli  uuden valtuustoryhmän  Valdemarin  ensimmäinen numero. Siinä oli seuraavat jutut:
Pääkirjoitus
Syyskuun valtuustonkokous
Mediatiedote: Hyvä arki kuuluu jokaiselle  espoolaisille
Mediatiedote: Espoo velkaantuu massiivisesti. Tuloveroa nostettava vastuullisesti  0,25 %-yksikköä
Mediatiedote: Demarit vastustavat suunnitelmaa siirtää Espoon kansainvälisen koulua Otaniemeen
Valtuustoryhmän mediatiedote: Erityisoppilaiden koulukuljetusten turvallisuus ja laatu taattava Espoossa välittömästi !
Espoon kilpailutusinto ja erityisryhmien elintärkeät palvelut törmäyskurssilla? Case Kajon Oy
Valtuustoryhmämme 2017-2021
Elokuun valtuuston kokouksesta
Syksyn ensimmäinen ryhmän kokous
Uuden valtuuston ensimmäinen kokous
Demarien uusi valtuustoryhmä järjestäytyi
Valtuustoryhmän syksyn 2017 ohjelma
Valtuustoryhmä esittäytyy: Heidi Luukkanen
Valtuustoryhmä esittäytyy: Mika-Erik Walls

MARRASKUUN   Valdemari 5/2017  oli  syksyn toinen numero. Siinä oli seuraavat jutut:
Lokakuun valtuustosta
Valtuusto kunnioitti Karl Koivusen poismenoa
Demarien oma budjettiseminaari
Hesari kokosi ryhmien budjettitavoitteita
Marraskuun valtuustosta
Mediatiedote budjettineuvotteluista
Mitta täyttyi koulukyytisotkuista
Maakunta-uudistus: ei mitään hyötyä pk-seudulle
Jukka Vilske palasi demarien kunnallisjärjestön johtoon
Valdemarien loppusyksyn ohjelmaa







JOULUKUUN Valdemari 6/2017 kertasi  politiikkavuoden. Siinä oli seuraavat jutut:
Pääkirjoitus
Joulukuun kaksi valtuustonkokousta
Budjettineuvottelut 2018
Demarien mediatiedote valinnanvapauslaista
Politiikan vuosi 2017
Demarien valtuustoryhmä 2013-2017
Politiikan tammikuu
Politiikan helmikuu
Luonnos
Politiikan maaliskuu
Espoon Ruusu 25.-26.3.2017
Jarkko Rahkosen vaalilehtinen
Politiikan huhtikuu
Demarien uusi valtuustoryhmä 2017-2021
Politiikan toukokuu
Politiikan kesäkuu
Politiikan kesälomalla heinäkuussa
Politiikan elokuu
Politiikan syyskuu
Politiikan lokakuu
Politiikan marraskuu
Politiikan joulukuu
Hyvää Joulua!

Vuosi 2018

HELMIKUUN alussa ilmestyi vuoden 2018 ensimmäinen Valdemari. Siinä oli seuraavat uudet jutut:
Pääkirjoitus
Demarit huolissaan kouluverkosta
Nuuksion koulua ei saa lakkautta!
Tammikuun valtuustokokous
Kaupungintalo puretaan!
Mediatiedote: vanhusten palvelut tarvitsevat hyvinvoivan henkilökunnan
Espoon joukkoliikenne on saatava kuntoon
Valtuustoaloite muovijätteen lajittelusta
Valtuustotoivomus lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seurannasta
Valtuustokysymys: Toteutuvatko vanhuspalvelut Espoossa?
 31.1.2018
Valtuustoaloite liityntäliikenteen aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi
Valtuustokysymys väkivallasta kouluissa

Vuosi sitten
Kaksi vuotta sitten
Kolme vuotta sitten
Neljä vuotta sitten
Viisi vuotta sitten

VUODEN toinen valdemari ilmestyi vappuaattona. Siinä oli seuraavat jutut:
Pääkirjoitus
Vanhusten kotihoidon laiminlyönnit
Juri Aaltosen aloite koirien uimarannasta
Muistio valtuustonkokouksesta 19.3.
Muistio valtuustonkokouksesta 23.4.
Muistio valtuustonkokouksesta 25.2.
Valdemareja Kunnallisjärjestön kevätkokouksessa
Valdemareja Uudenmaanpiirin kevätkokouksessa
Kevätalven poliittisia uutisia - pakina
Länsimetro - kevättalven sitkeä uutisaihe - pakina
Viisi valdemaria ehdolla maakuntavaaleihin 2018
Viisi Valdemaria ehdolla eduskuntaan
Valtuustoryhmä esittäytyy: Martti Hellström
Valtuustoryhmä esittäytyy: Juri Aaltonen
Valtuustoryhmä esittäytyy: Maria Guzenina
Valtuustoryhmä esittäytyy: Markku Sistonen


VUODEN kolmas Valdemari ilmestyi kesäkuussa . Siinä oli seuraavat jutut:
Pääkirjoitus
Valtuustovuosi 2017-18 pähkinänkuoressa
Espoon asunnot
Muistio valtuuston toukokuun kokouksesta
Valtuustoryhmä tavattavissa 19.5.
4 kaupungin valtuustojen yhteiskokous
Valtuustoryhmä järjestäytyi
Muistio kesäkuun valtuuston kokouksesta
Vastenmielistä puhetta
Valtuustoaloite: kaupungin tonttivuokrien sitomiseksi paremmin käypää arvoa kuvaavaan hintaindeksiin
Valtuustokysymys koulunkäyntiavustajien aseman parantamisesta
Aulikki Pentikäinen: Maahanmuuttajanaisten työllisyys
Hannele Kerola: Espoon taloudenpidossa ei saa lipsua
Hyvää kesälomaa!
Jatkuu syksyllä ....

VUODEN neljäs Valdemari ilmestyi elokuun lopulla. Siinä oli seuraavat jutut:
Pääkirjoitus
Muistio elokuun valtuustonkokouksesta
Budjettineuvottelut ovat alkamassa
Demarit tarkkoina
Vaalikuumetta?
Mika-Erik Walls: Vammaispalvelut kuntoon
Joukkoliikenne on saatava kuntoon
Mediatiedote: HSL:n ratkaisut eivät riitä
Johanna Värmälä vaatii HSL:tä toimenpiteitä
Tulossa valtuustoryhmän seminaari 8.9.2018
Demarit moporetkelle
Pidetään mielessä





VUODEN 2018 viides Valdemari ilmestyi lokakuun lopulla. Siinä oli seuraavat jutut:
Pääkirjoitus
Muistio syyskuun valtuuston kokouksesta
Mediatiedote veroprosentista
Muistio lokakuun valtuuston kokouksesta
Valtuustotoivomus vastuullisista tekstiilihankinnoista
Valtuustokysymys ajanvarauksesta terveydenhoitoon
Valtuustokysymys Kansallisesta muistiohjelmasta
Ryhtiä hyvä HSL!
Viisi vuotta sitten: Budjettineuvottelut 2013  5 vuotta sitten.
Budjettineuvottelut käynnistyvät
Kolumni: Kaikki muu on turhaa paitsi puutarhanhoito!
Yksi valdemari ehdokkaana seurakuntavaaleissa
Viisi valdemaria ehdolla eduskuntaan
Syksyn demaritapahtumia
Kunnallisjärjestön puheenjohtajalta



VUODEN 2018 viimeinen  Valdemari ilmestyi joulukuun lopulla. Siinä oli seuraavat jutut:
Pääkirjoitus
Budjettineuvottelut 2018
Valtuuston kokous  19.11.
Olli Lehtonen: Huolta vanhuspalveluista
Valtuuston kokous 5.12
Valtuuston kokous 10.12
Ali: Huoli maahanmuuttajien työllisyydestä
Johanna Värmälä ja Aulikki Pentikäinen budjetista
Juri Aaltonen: Bydjetista
Valtuustovuodesta 2018
Hyvää Joulua!
Valdemari läpi seurakuntavaaleissa
Vuosi 2019